Kas, siitä onkin jo aikaa kun olen viimeksi kunnioittanut teitä kuulumisillani. Toisaalta, tuskinpa teitä kiinnostaakaan tietää, että mitä se vanha hopeinen on puuhannut viimeisten viikkojen aikana. No, ikävä tuottaa pettymys, kerron teille silti. En mitään. Noin, oletteko tyytyväisiä? Hyvä on, hyvä on. Tavallaan kai tuo oli valhe. Olen minä jotain tehnyt aina silloin tällöin, mutta en oikeastaan mitään mainittavaa.

Tiesittekö muuten, että lohikäärmeetkin itkevät? Löytyy meiltä kyynelkanavat, emme vain itke niin usein kuin esimerkiksi jotkut teistä ihmisistä. Kas kun vaarana on, että meidän liekkimme sammuu. Siinä on toki muitakin vaaroja, mutta niistä en tahdo puhua, enkä oikein tuosta liekin sammumisestakaan. Tulin vain maininneeksi sen tässä sattumalta.

Mutta se siitä sitten.

Ai niin. Oikeastaan voisin kertoa teille hieman lohikäärmeiden elämästä, jos teitä nyt sattuu kiinnostamaan. Jotkut teistä ovat varmasti tutustuneet kirjaan "Lohikäärmeet" ja muuhun vastaavaan kirjallisuuteen. On jotenkin... Huvittavaa lueskella mitä te olette meistä kirjoitelleet. Kun sain ensimmäisen kerran kyseisen teoksen käsiini, järkytyin. Minusta (tai minun rodustani) ei ollut minkäänlaista mainintaa koko kirjassa. Kyllähän siellä oli maininta jäälohikäärmeistä muttei ainuttakaan sanaa hopeisista. Raivostuttavaa, sanon minä. Mutta niin. Minä taas eksyin raiteilta, pyydän anteeksi. Takaisin asiaan.

Tästä eteenpäin aion kertoa teille ainakin kerran viikkoon omasta rodustani käyttäen lähinnä itseäni malliesimerkkinä (tämä sen takia, että olen tiettävästi lajini viimeinen). Koetetaan hieman valaista asioita. Muistakaa, etteivät nämä sitten tule missään tärkeysjärjestyksessä.

1. Luola

Luolat ovat "koti". Vietämme yleensä vain pienen osan ajastamme siellä. Tai toisaalta, suhteellisen paljon kuitenkin. Luolissa meillä on oma tärkeysjärjestys ja siksi ne näyttävät muiden silmiin erittäin epäsiisteiltä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä tiedämme tarkalleen missä mikäkin on jos meidän tarvitsee löytää se.

Kirjat totta kai vievät ison osan luolan tilasta, kuten myös aarteemme. Olemme persoja kullalle ja hopealle (hopea menee enimmäkseen sen kauniin värin takia, kulta on tylsää). Yleensä aarteetkin (aivan kuten kirjat) lojuvat siellä täällä, mutta yleisimmät nakkaamme vain isoon kasaan johon nurkkaan. Kaikkein tärkeimmät esineet laitamme talteen, erilleen muista ja yleensä erittäin näkyvälle paikalle. Käytämme myös tuota röykkiötä sänkynämme, sillä siinä on yllättävän mukava nukkua vaikkei siltä näytäkään.

Toki meillä on sitten kaikkea krääsääkin luolissamme. Olemme hamstraajia ja keräilijöitä, jos näemme jotain erityistä mitä me haluamme, me sen hankimme aikanaan. Yleensä kauneus vaikuttaa asiaan, mutta myös erilaisuus vaikuttaa aika paljon siihen, että mitä me hommmaamme. Se on erittäin hauskaa ja toimii tavallaan myös harrastuksena. Tästä lisää joku toinen kerta.

Lohikäärmeetkin sairastavat. Emme vain sairastu niin usein kuin te ihmiset. Olemme luonnostamme varsin vastustuskykyisiä, mutta jos sairaus meihin iskee, se tulee kunnolla päälle. On inhottavaa maata heikkona, ei pysty kunnolla tekemään mitään. Nukkuminenkaan ei tuo lepoa ja rauhaa kuin toivoisi vaan tekee olosta vieläkin tukalampaa. Tänään minulle tuskin tulee ketään vierailemaan vaikka se olisikin mukavaa. Enkä uskalla kutsua ketään, sillä en tahdo muiden sairastuvan.

Ehkä kaikkein vaikein ja tukalin sairaus meille lohikäämeille on sydänsurut. Elämme pitkään ja meillä on hyvä muisti, joten on hankalaa jättää asioita taakseen vaikka pitäisi. Eli me ollemme omalla tavallaan heikompia kuin te olette. Aina ei voi voittaa. Me teemme kaiken täydestä sydämestä mikä on omalla tavalla uuvuttavaa. Toisaalta taas meillä lohikäärmeillä on suuri sydän, josta on kyllä omalla tavallaan hyötyä ja toisaalta taas ei. Ja minä jaarittelen jälleen.

Vanhuus on toinen väistämätön ja korjaamaton tauti. En yleensä pidä meteliä päivästä jolloin olen syntynyt, sillä kukapa sitä kanssani juhlisi. Niin monet ovat kaukana ja eivät pääse tulemaan tänne ja minä vielä huonommin sinne kauas vaikka kuinka haluaisin. Kuvitelkaa nyt lohikäärmettä lentämässä Suomen yllä muualle. Ei tule kesää. Kuitenkin tässä kuussa täytän jälleen vuosia ja saa nyt nähdä mitä siitäkin tulee.

Mutta, olen kokenut pahempaakin. Jutun juju ei ole siinä, että elää kauan... Vaan siinä, että osaa elää itsensä kanssa.

Mainitsin tuossa muuttojupakassa kirjat. Nyt sitten puhutaan niistä.

Kirjat ovat yksi niistä harvoista keksinnöistänne, joista todella on jotain hyötyä. Painettu sana on aina painettu sana ja sillä on painoarvoa. Kirjaimellisesti. Hei, minähän keksin vitsin.

Ette varmaankaan ylläty, kun sanon pitäväni fantasiakirjallisuudesta? On huvittavaa lukea, että millaisiksi kuvittelette meidät lohikäärmeet ja muut "satuolennot". Niin monenlaista tietoa, osa niistä on toki tottakin, mutta suurin osa on vain puuta heinää. Tosin niin on monen muunkin otuksen kuvausten laita, mutta siihen minä en takerru sen kummemmin. Sanontaan näin, että te ette tahdo tutustua kääpiöihin.

Luen toki paljon muutakin kirjallisuutta erittäin mielelläni. Kokoelmani ei ole niin kattava kuin haluaisin (on hankala metsästää vanhoja ja unohduksisa olevia kirjoja, mutta vielä vaikeampaa on löytää pari vuotta vanhoja kirjoja, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin), mutta kyllä niitä helmiäkin löytyy.

Kirjat merkitsevät minulle erittäin paljon, niihin liittyy niin paljon muistoja. Aloitin keräilyn nuorena ja jokaiseen kirjaan liittyy erilainen tarina. Joissakin niistä on erittäin pahoja vaurioita ja niitä käsittelen aina hellästi (kuten kirjoja yleisestikin). Jotkut niistä ovat hieman kärventyneitä ja jotkut taas ovat pitkin luolan lattiaa hyvässä järjestyksessä vaikkei se siltä näyttäisikään. Olen varastoinut murto-osan kirjoistani siihen ihmisasumukseen ja sielläkin ne noudattavat samanlaista järjestystä. Siellä ei vain ole kovinkaan vanhoja kirjoja edes teidän ihmisten mittapuulla ja ne käsittelevät enemmän fantasiaa kuin mitään muuta.

Ne ovat osa minun elämääni, en voisi elää ilman kirjoja. Haalin niitä aina kun voin. Harmillista, että niitä vastaa pitää antaa rahaa, jotta niitä saa. Toki minä saan välillä niitä lahjoituksinakin minä on miellyttävää, mutta aiemmin pystyi vaihtamaan kirjan johonkin muuhun tarpeelliseen. Tiedän, että te olette persoja kullalle, kuten minäkin. Minä en vain luovu kullasta enkä kirjoistani kovin helposti. Te tunnutte päästävän molemmista liian heppoisasti irti, aivan kuin molempia olisi millä mitalla maailmassa. Kummallista.

Silti, jos te tahdotte ilahduttaa minua, antakaa minulle kirja. Niistä on iloa myöhemminkin, ne ovat vanhoja ystäviä. Ja jos hankitte minulle kirjan, kertokaa toki, että mistä te hankitte sen ja miten. Olkoon vaikka kuinka tylsä tarina, kuuntelen sen mielelläni.

Ja taas minä jaarittelen. *hymähtää* Katsellaan taas toistamiseen ja toista asiaa.

Hopeinen kuittaa.

Tätä te ette tainneet tietääkään: lohikäärmeetkin muuttavat. Kyllä vain, totta se on. Muutto tapahtuu hyvin harvoin, mutta silloin meillä on syy muuttaa: milloin te ihmiset pääsette liian lähelle tai tuhoatte kotimme tai sitten me vain haluamme jonnekin muualle... Syitä on monia. Voitte kuvitella miten hankalaa muuttaminen on lohikäärmeelle. Mistään ei löydy tarpeeksi isoja laatikoita (ja nekin pitää yrittää löytää jostain), johon arteet mahtuisivat, puhumattakaan kirjoista. Minulla on vieläkin vanhassa kotiluolassani osa kirjoista, en saanut niitä millään raahattua mukanani.

Ja entäpä luolan löytäminen. Te ihmiset olette levittäytyneet jo niin laajalti, että on vaikeaa löytää uutta luolaa. Tulin tänne pohjoisemmaksi lähinnä siksi, että täältä on vähän helpompi löytää uusi luola asuttavaksi. Onnekseni minä löysin sopivan luolan ihan kaupungin vierestä, pääsen tekemään öisiä lentoja silloin kun ihmiset ovat nukkumassa. Täällä näkyvät jopa tähdetkin (niitä ei kovin isoissa kaupungeissa näy, kiitos teidän valojen). Lohikäärmeen pidän rauhasta ja maisemista. En viihdy isoissa kaupungeissa, pienet kylätkin menettelevät joten kuten. Se asfaltin haju ja kiire, se häiritsee minua suuresti. On surullista, että te ette välitä luonnosta niin paljoa kuin teidän pitäisi.

Niin, takaisin muuttoon. Minä muutin tänne noin puolisen vuotta sitten ja olen viihtynyt täällä erittäin paljon. Käyn ihmishahmossa koulua (opiskelen tradenomiksi, mikä on kummallinen alavalinta lohikäärmeelle, olisi pitänyt ottaa jokin muu ala) ja olen tutustunut moniin ihmisiin. Te todellakin olette mielenkiintoista väkeä ja niin... Hmmm. En löydä tähän oikeaa sanaa, mutta kuitenkin. Te kiehdotte minua. Te muutatte kovinkin helposti muualle, yritätte aloittaa uuden elämän ja muutatte taas. Sitä minä en voi ymmärtää.

Olen naamioinut luolani niin, että se näyttää asuntolan (onpas muuten kumma sana, eikös?) ja varsinainen sisäänkäynti on sitten muualla (ei, en aio kertoa sitä, joku voisi vaikka päätelläkin jotain ja hyötyä siitä). Olen saanut suurimman osan aarteista paikoilleen ja siroitellut muutamia kirjoja sinne tänne. Kyllä, minä rakastan kirjoja erittäin paljon, kerään niitä. Ehkäpä minä kerron joku päivä teille niistäkin. Luolaani olen laajentanut aika paljon, lähinnä siksi, että pidän avarista tiloista ja kaikki tavarani eivät olisi muuten mahtuneet tänne, sillä tämä on paljon pienempi luola missä minä aiemmin asuin. Tosin tämä on paremmin piilossa.

Alan olla vanha ja pidän jaarittelusta. Kerron teille lisää omasta muutostani ja yleisesti lohikäärmeiden muuttomatkoista ja muista kommervenkeistä sitten toisella kertaa. Tähän loppuun pieni runo:

 

Mistä löytää lohikäärme,

muuttolaatikot nuo,

suuret ja pienet.

Mistä löytää lohikäärme,

oman pienen kolonsa,

uudenuutukaisen.

Miten löytää lohikäärme,

oman kotonsa muualta,

sopeutuuko sinne?

Tjahas. Toivotan teidän ensinnäkin tervetulleeksi seuraamaan hopeisen lohikäärmeen elämää. Tämä on sitten ensimmäinen blogitekstini täällä, katsotaan miten se etenee. Päätin tehdä tämän ihan omaksi huvikseni ja teidän harmiksi... Paitsi jos te tahdotte tietää millaista elämää lohikäärmeet elävät, niin olette tulleet juuri oikeaan blogiin.

Harva on tavannut lohikäärmeen ja vielä harvempi on jutellut tämän kanssa. Se johtuu siitä, että olemme suhteellisen epäileviä ihmisten suhteen. Kuitenkin, monet meistä omaksuvat ihmishahmon kulkeakseen teidän keskuudessanne ja tutkien teidän elämäänne. Monet ottavat ihmishahmon myös siksi, että saisivat olla rauhassa. Kuvitelkaa nyt mikä soppa siitä syntyisi, jos joku meikäläisistä lentelisi teidän kaupunkien yllä ja yllättäen laskeutuisi aivan torille teidän eteenne.

Kuitenkin, tämä kertoo minusta, suuresta ja vanhasta Hopeisesta lohikäärmeestä ja pienestä kaksoiselämästäni teidän ihmisten keskellä. Olen tietääkseni ainoa lajiltani (en tosin ole kuullut muista hopeisista, mutta eipä sillä väliä) ja minä olen Timotheus Hopeinen. Minut tunnetaan myös Theus Hopeisena (yleensä minua kutsutaan Theukseksi, mutta kyllä Hopeinenkin käy) ja löytyy minulta myös pari muutakin nimeä, joita en tässä aio julkistaa. Ehkä joskus toiste, jos osoitatte olevanne luottamukseni arvoinen.

Kerroin jo, että kuka olen ja että mitä tämä blogi tulee pitämään sisällään. Ainakin suunnilleen. Pakko muuten kysyä: miten ihmeessä te ihmiset jaksatte kirjoittaa tälläisiä "blogeja" tällä tavalla? Eikö päiväkirja ajaisi saman asian, silloin teidän käsinkirjoittamistaitonnekin pysyisivät edes jotenkin kuosissa. Minun täytyy muuttua ihmishahmoon tästedes aina kun kirjoitan tänne... Tosin siihenkin löytyy ratkaisu.

Tähän päättyy tämä ensimmäinen tekstini. Toinen teksti tulee piakkoin, oikeastaan jo tämän illan aikana, jos tarkkoja ollaan. Pitäkää hauskaa kun luette kommelluksistani.