Lohikäärmeetkin sairastavat. Emme vain sairastu niin usein kuin te ihmiset. Olemme luonnostamme varsin vastustuskykyisiä, mutta jos sairaus meihin iskee, se tulee kunnolla päälle. On inhottavaa maata heikkona, ei pysty kunnolla tekemään mitään. Nukkuminenkaan ei tuo lepoa ja rauhaa kuin toivoisi vaan tekee olosta vieläkin tukalampaa. Tänään minulle tuskin tulee ketään vierailemaan vaikka se olisikin mukavaa. Enkä uskalla kutsua ketään, sillä en tahdo muiden sairastuvan.

Ehkä kaikkein vaikein ja tukalin sairaus meille lohikäämeille on sydänsurut. Elämme pitkään ja meillä on hyvä muisti, joten on hankalaa jättää asioita taakseen vaikka pitäisi. Eli me ollemme omalla tavallaan heikompia kuin te olette. Aina ei voi voittaa. Me teemme kaiken täydestä sydämestä mikä on omalla tavalla uuvuttavaa. Toisaalta taas meillä lohikäärmeillä on suuri sydän, josta on kyllä omalla tavallaan hyötyä ja toisaalta taas ei. Ja minä jaarittelen jälleen.

Vanhuus on toinen väistämätön ja korjaamaton tauti. En yleensä pidä meteliä päivästä jolloin olen syntynyt, sillä kukapa sitä kanssani juhlisi. Niin monet ovat kaukana ja eivät pääse tulemaan tänne ja minä vielä huonommin sinne kauas vaikka kuinka haluaisin. Kuvitelkaa nyt lohikäärmettä lentämässä Suomen yllä muualle. Ei tule kesää. Kuitenkin tässä kuussa täytän jälleen vuosia ja saa nyt nähdä mitä siitäkin tulee.

Mutta, olen kokenut pahempaakin. Jutun juju ei ole siinä, että elää kauan... Vaan siinä, että osaa elää itsensä kanssa.